Minulla on punaiset hiukset ja siniset silmät. Minä hymyilen, vaikka pohjimmiltani olen onneton. Minulla on kavereita, mutta olen silti yksin. Ahdistus seuraa joka paikkaan. En jaksa enää.
Kesällä oli hyvä olla. Lopetin edellisen blogin, poltin kaikki todistusaineiston "ongelmistani". Sitten tuli syksy. Ahdistus. "Tervetuloa syksy, asetu taloksi." Syksystä alkaa kiire, joka kestää alkukesään asti ja se stressaa minua aivan liikaa. Minä haluan lopettaa koulun. En jaksa aikaisia aamuja, jotka päätyvät siihen, että juoksen ratikkaan tai nukahdan tunnille.
Koulun jälkeen menen yleensä kavereideni luokse, vaikka useimmiten en jaksaisi. Siten saan peiteltyä syömättömyyttäni -"Ei mulla oo nälkä, syön kotona", "Söin jo kavereiden kanssa". Minulla on myös koira. Se on valkoinen ja minä niin rakastan sitä. Se on tykkää pitkistä juoksulenkeistä kanssani, ei se suostu liikkumaan kenenkään muun kanssa.
Voitte kutsua minua Mirjamiksi.
> Liity lukijaksi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti