En tiedä mistä pitäis aloittaa. Alotan vaikka siitä leikkauksesta, joka piti tehä pari kuukautta myöhemmin, mutta mun tila alko menemään niin huonoks, ettei sitä voitu enään siirtää. Eikä se umpilisäke ollu ainoo asia, mikä aiheutti kipua: nyrkkiä isompi kysta ja umpilisäkkeestä löytyi endometrioosia. Joka tapauksessa se leikkaus meni tosi hyvin ja oon alottanu jo tekee lyhyitä lenkkejä hölkäten, vaikka liikuntakieltoa onkin vajaa kolme viikkoa vielä jäljellä. Ahdistaa ihan suunnattomasti vaan se, kun housujen pitäminen sattuu (mulla on kaks leikkausarpea niin alhaalla, että housun reuna painaa niihin), niin oon joutunu pitämään legginssejä... Ja sit muuten, kujn meen kauppaan niin laitan niiden päälle vaan hameen. Näytän niin lihavalle niissä.
Toinen juttu: mun vanhemmat sai tietää ja oon ihan varma, että ne aikoo hankkia mulle apua mitä en oikeesti ees tarvitse. Mulle suositeltiin muutenkin sairaalassa ravitsemusterapiaa: mun paino oli laskenu > selitin jotain omaa, että syöminen pelottaa, koska se lisää kipua > niiden mielestä mun pitää mennä puhumaan sen takia. Samalla mulle suositeltiin kaikenmaailman psykologeja, että voisin puhua tästä sairastumisesta (ne tarkotti enimmäkseen tota endometrioosia). Ei ei ei. En oo suostumassa, vaikka noi liittyiski vaan tohon sairastumiseen, mut tiiän että mun vanhemmat tulee pakottamaan mut.
> Uusi postaus salaisessa blogissa (ideoita videopostaukseen!!)
> Liity lukijaksi
